Jyväskylässä panostetaan sähköautoiluun – Recharge, Jyväskylän Kaupunki ja ALVA Sähköverkko Oy mukana avaamassa yli 30:tä sähköauton latauspistettä, joissa voit ladata jopa 300kW teholla.
Rechargen Pohjoismaiden suurin kaikille avoin sähköautojen latausverkosto on kasvanut merkittävästi tänä vuonna Jyväskylässä. Recharge avasi Jyväskylän Killerin raviradalle, Jyväskylän satamaan, Harjun yliopistonkadulle ja nyt viimeisimpänä Naissaareen yhteensä neljä suurteholatausasemaa.
“On hienoa, että Jyväskylän kaupunki on omalta osaltaan mukana mahdollistamassa sähköisen liikenteen kasvua ja näyttää mallia, kuinka kaupunkialueella järjestetään julkinen sähköautojen lataus. Neljään eri puolilla kaupunkia sijaitsevaan kohteeseen avatut, yhteensä liki 30 latauspistettä, joista yli 20 suurteholatauspistettä, palvelevat hyvin asukkaita, työssä käyviä ja vierailijoita” tiivistää Keijo Rouvali Rechargelta.
Latausasemien avajaisia juhlistettiin suurella ilmaisella sähköautojen koeajo- ja latauspäivällä 20.9.
Yhteistyössä Rechargen ja paikallisten autoliikkeiden kanssa, sähköautoista ja latauksesta kiinnostuneet pääsivät tutustumaan, lataamaan ja koeajamaan jopa 9 eri automerkin malleja sähköautoilun teemapäivänä Jyväskylässä. Päivän maksuttomat lataukset, asiantuntijoiden opastus ja mahdollisuus keskustella sähköautojen lataamisesta käytännössä, toivat paikalle lukuisia kiinnostuneita. Avajaisissa mukana olivat myös Jyväskylän kaupungin ja ALVA Sähköverkko Oy:n edustajat.
”Latausalueet tukevat kaupungin ilmastotavoitteita olla hiilineutraali vuonna 2030 ja päästötön kaupunki vuonna 2040. Sähköautojen latausasemat lisäävät kaupungin vetovoimaisuutta. Sataman latausalue lisää 9-tieltä ja Rantaväylältä vierailuja satamassa. Killerin latausasema palvelee raviradan ja Liikuntakeskus Buugin käyttäjiä. Naissaaren latausasema tukee 4-tien käyttäjiä. Harjun latausalue helpottaa lähiasukkaiden autojen latausta” kertoo Kimmo Suomi, Jyväskylän kaupunginvaltuutettu jakaupunkirakennelautakunnan varapuheenjohtaja.
”Sähköliittymät asiat sujuivat varsin sujuvasti, koska asiakas oli riittävän ajoissa liikkeellä ja tarpeelliset tiedot heti jo alussa selvillä. Projektin edetessä pidettiin hyvä keskusteluyhteys tilanteesta Rechargen ja Alva Sähköverkko Oy:n kanssa.
Liittymätilaukset tulivat Rechargelta hyvissä ajoin, joten liittymien rakentaminen ja käyttöönotto pystyttiin ajoittamaan toivottuun aikatauluun” Sami Salmela ALVA Sähköverkko Oy:stä tiivistää projektin toteutuksen.